Siitä on yli vuosi, kun harkitsin vaihto-oppilaaksi lähtöä. Odotus tuntui pitkältä, suorastaan ikuisuudelta, mutta nyt huomaa, kuinka nopeasti aika onkaan kulunut. Lähtöön on enää kahdeksan päivää, sillä kone nousee 17.8. klo 18:05 Helsinki-Vantaalta.

Vieläkin on vaikea uskoa, että todella kahdeksan päivän päästä istun lentokoneessa, valmiina suuntaamaan uuteen maahan, uusien ihmisten ja uuden kulttuurin keskelle. Maahan, jonka kieltä en osaa. Maahan, josta en tunne ketään. Maahan, joka on tuntematon minulle. Ecuadoriin. Samalla olen innoissani - olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden. Mahdollisuuden oppia kieltä, tutustua kulttuuriin ja hankkia uusia ystäviä.

Miltä lähtö tuntuu? Tällä hetkellä sekavalta. On paljon tehtävää, mutta aikaa on vähän. Pitäisi hankkia isäntäperheelle tuliaisia, hoitaa erinäisiä papereita virastoilta toisille ja miettiä pakkaamistakin. Samalla on käyty tervehtimässä ystäviä ja hyvästelemässä sukulaisia, juteltu sähköpostin välityksellä isäntäperheen kanssa ja kerrattu espanjan alkeita. Päivät tuntuvat katoavan kuin savuna ilmaan, vaikka vastahan lähtöön oli vielä kuukausia! Siltikin, vaikka päivät tuntuvat loppuvan kesken, samalla odottaa kärsimättömästi lentokoneen nousua. Sekavaa, kuten sanoin.

Päätin jo vaihtariksi lähtöä harkitessani, että liikkeelle lähdetään avoimin mielin ja hymy huulilla. Carpe diem, eli tartu hetkeen, sopisikin motoksi tälle vuodelle. Jokaisessa hetkessä on ikuisuuden poikanen, joten jokainen hetki eletään täysillä. Arjen pienistä asioista lähdetään rakentamaan sitä unelmien vaihtarivuotta.

Toinen hieno ilmaus tarttui mukaan espanjan kirjasta. Todo derecho, joka suomennettuna tarkoittaisi "suoraan eteenpäin", onkin toinen motonomainen lausahdus. Kömmähdyksiä tulee tehtyä tuhansittain, kyyneliä riittää ja ikävä kalvaa, mutta aina jatketaan eteenpäin. Turha murehtia menneitä, kun voi elää siinä hetkessä, nauttien siitä hetkestä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin päätän ensimmäisen sekavan kirjoituksen. Halaus!