Ensin tosin ajoimme toiselle puolen kaupunkia maksamaan kännykkälaskun, jonka jälkeen seikkailimme kohti sairaalaa, mutta pysähdyimmekin ostamaan hauskan pehmolelu-kukan viemisiksi. Ja mandariineja kadulta, tottakai. No, monen mutkan jälkeen saavuimme kuitenkin yksityisen sairaalan pihaan ja löysimme jopa oikeaan huoneeseen. Jonkin aikaa juteltuamme Roberto ja Miguel häipyivät ostamaan ruokaa (mikä yllätys, että miehillä oli nälkä...) ja minä jäin Beggen seuraksi jutustelemaan niitä näitä.

 

Takaisin hosteriaan kun palattiin, kaikki kyselivät tietenkin minulta, mikä salmonella oikeastaan oli. Siinäpä vasta huvia riitti kun yritin selittää loistavalla espanjallani, miten salmonellan voi saada ja mitä oireita siitä voi tulla. Loppupäivän pyörin Genesiksen kanssa (tai oikestaan katsoimme elokuvia, koska sisko sairasti vesirokkoa), kunnes vanhemmat halusivat lähteä käymään sairaalassa. Nopean keskustelun jälkeen lähdin mukaan, mille Begge naureskelikin kun huoneeseen saavuimme.

 

Illan kauhunhetket pääsi sitten kokemaan, kun hoitaja antoi "vitamiiniruiskeen", joka osoittautuikin saastuneeksi/myrkylliseksi/vakavan allergisen reaktion aiheuttavaksi. Siinä sitten kiidettiin julkiseen sairaalaan, josta parin tunnin hätäpäivystyksen pihalla pyörimisen jälkeen sai tiedon, että kaikki on nyt kunnossa. Itseasiassa seuraavana päivänä Begge jo energisenä pomppi kotonaan.

 

Lauantai, sunnuntai ja maanantai sujuivatkin tavanomaisesti hosteriassa työskennellen, vaikkei väkeä paljoa ollutkaan. Ja tiistaina sitten kouluun pitkän viikonlopun jälkeen. Tunneilla oli kuolettavan tylsää ja vielä tylsempää silloin, kun opettajat eivät ilmestyneet paikalle. Tälläisiä tunteja muuten riittää!

 

Keskiviikkona oli varsinainen vuoden komedia -palkinnon voittaja tilanne, kun yritettiin soitella mulle lupaa lähteä suoraan koulusta keskustaan. Ensimmäinen ongelma oli, ettei mulla ollut hosterian / perheen numeroita. No, näppärästi netistä (facebookista...) kalastelin hosterian numeron. No, sinne kun soitettiin, Mercy-sihteeri vastasi ja antoi toisen numeron, johon soittaa. Se numero ei sitten toiminutkaan, joten lähdettiin Anabel-vaihtarin kanssa etsimään mun serkkua. Limber-serkku soitti sitten isälleen, joka työskentelee täällä hosteriassa. Setä soitti sitten takaisin Limberille, ja serkku selitti koko tilanteen sedälle. Sedän piti soittaa takaisinpäin kun olisi selittänyt tämän juttusen mun isälle, mutta eipä soittanutkaan. Niinpä etsimme serkun uudelleen, ja lukuisien mutkien jälkeen tuli varmistus, että voin lähteä täältä suoraan keskustaan. :D

 

Anabellan kanssa sitten pyörittiin ympäriinsä, kun metsästettiin hampurilaisia (joita ei löytynyt nyyh. Kaikkina muina päivinä kadut on täynnä kärryjä, joista myydään hamppareita!). Lopulta annettiin periksi ja kipitettiin ostoskeskuksen ruokailumestaan syömään. Siellä tavattiin loput vaihtarit ja Valeria, YFUn työntekijä. Tunnin verran jutusteltiin siitä, miten menee ja ja ylipäätään vähän kaikesta.

 

Torstaina lähdettiin kesken koulupäivän Anabellan, Gabyn (mun luokkakaveri) ja Jakelinen (koulun psykologi) kanssa toiseen lukioon moikkaamaan muita meidän ikäisiä ihmisiä. Siellä kun tunnin verran pyörittiin, tuli tavattua varmaan satakunta nuorta, jotka kaikki innoissaan kyselivät musta ja Anabellasta. Gaby sitten auttoi meitä, jos ei osattu vastata (meidän vastine Google-kääntäjälle hehe!).

 

Perjantaina koko luokka matkasi minibusseilla toiseen kouluun pelaamaan futista. No, molemmat meidän joukkueet hävisivät, mutta ainakin nähtiin mielettömän kaunis joki ja syötiin tylsyyteemme paljon kaikkea. Kouluun kun palattiin, huomasin Miguelin ja mamin ajavan meidän edellä. Ne tuli katsomaan, kun mun serkut pelas futista. Perjantai kun meidän koulussa on futikselle pyhitetty päivä. Ei oppitunteja, pelkästään futispelejä. Fiksut (laiskat) luokat kuten me, "unohdetaan" aina järjestää peli meille. Pitkän mankumisen jälkeen rehtori lupasi meidän luokalle luvan lähteä aiemmin kotiin (12:30, mitä luksusta!). Mullahan kävi loistava tuuri, kun Miguel ja mami olivat koululla - sain kyydin kotiin eikä mun tarvinnut odottaa minibussia (joka olis tullut 13:30).

 

Viikonloppu kuluikin näppärästi kioskissa työskennellessä, mitä nyt Roberton kanssa ohjelmoitiin kassakone uudestaan (eli syötettiin kaikki tuotteet ja hinnat sinne) perjantai-iltana. Lauantaina lähdettiin kylälle juhlimaan, tanssimaan ja katsomaan mahtavaa ilotulitusta. Samanlainen juhla kuin minne aiemmin lähdettiin Roberton ja Genesiksen kanssa. Sunnuntai olikin työntekoa koko ajan, joskin kassakoneen käyttömahdollisuus teki kaikesta paljon hauskempaa (ja ehkä vähän helpompaakin).

 

Roberton kanssa kun työskentelee, pitää varautua ihan mihin tahansa. Tänään yksi hiukkaisen hiprakassa oleva vanhahko mies jäi juttelemaan pitkäksikin aikaa meidän kanssa, ja jossakin vaiheessa alkoi kyselemään mun nimeä. Roberto oli muutenkin hoitanut puhumisen suurimmaksi osaksi, koska mies puhui hassulla aksentilla (Columbialainen ja hiprakassa = mä en ymmärrä) ja siinähän armas veli sitten totesi, että "Kristina". Kun mies lopulta häipyi, mä vaan nauroin pitkään Roberton kanssa, kunhan olin ensin tokaissut, että "Kristina? Oikeesti?!". Kyseinen asiakas muuten tuli useampaankin kertaan kyselemään, mitä "Krissylle" kuuluu. Siinä kyllä koeteltiin pokkaa pahemman kerran.

 

Ainiin, ja Roberto antoi asiakkaalle sähköpostiosoitteen. Pitääpä muuten toivoa, ettei kenelläkään ole käytössä osoitetta [email protected]...