♪♬♩ Laamamaahan matkamies jo moni tietä kysyy, sinne saattaa löytää jos Ecuadoriin eksyy...

 

Näiden kauniiden sanojen aloituksella palaan blogini pariin. Kiitokset The Laamamaa Group, teidän levystä on paljon huvia ja iloa. Varmasti jätin myös lähtemättömän vaikutuksen siskooni, kun Genesis saapui huoneeseen, ja minä kierin lattialla kyyneleet silmissä ja vatsa kipeänä kaikesta nauramisesta. Enkä edes pystynyt selittämään, miksi nauroin niin kovasti. Jotenkin katoaa yli puolet vitsistä, kun sen kääntää espanjaksi. Sama tosin toimii toiseenkin suuntaan, ei nää espanjankieliset vitsit oo mitään suomeen väännettynä.

 

Täällä koettiin yhtenä torstai-aamuna maanjäristys. Olihan se jees herätä 05:55 siihen, että koko sänky heiluu, ja kun katsot ympärillesi, tajuat, ettei se oikeastaan olekaan sänky mikä heiluu, vaan koko talo. No, Genesiksen kanssa arvottiin kumpi olisi järkevämpää; laskeutua portaita alas vai jäädä yläkertaan. Lopulta jämähdettiin tänne, koska portaiden laskeutuminen olisi ollut tärinän takia paitsi vaikeaa, ei myöskään voinut olla varma, kestäisikö portaiden rakenteet laskeutumisen kaiken tärinän lisäksi. Järistys meni ohitse, ja juuri kun oltiin rauhoituttu ja istuskeltiin sängyllä, eikös se ovi ala tärisemään. Genesis kiljaisee "uudestaan" ja pompataan molemmat ylös. Siinä samassa hetkessä tajuttiin, että ei se mikään järistys ole, vaan Roberto, joka nauroi oven toisella puolella.

 

Laskettiin veli sisälle ja samalla huomattiin, että toinen olikin oikeasti peloissaan. :D Mikä nauru siitä syntyikään, kun kuunneltiin Roberton selitystä siitä, miten tämä oli "voimakkain järistys sen elämän aikana, mutta sitä ei oikeesti pelottanut yhtään" samalla kun sen tädet tärisee ja se säikkyy pienintäkin liikettä. Kun ei enää uni tullut, laskeuduttiin alas, hiippailtiin pihan halki vanhempien huoneen ovelle ja nopean käsimerkkiviesteilyn seurauksena päätettiin säikäyttää vanhemmat. Roberto tärisytti ovea, samalla kun minä ja Genesis hakataan seinää.

 

Nauraen papin säikylle ilmeelle saatiin päivän toinen järkytys, kun mami kysyy "mitäs mun kullat tekee täällä ja hereillä näin aikaisin?". Mami ei ollut tuntenut järistystä! Kuulemma ei ollut ensimmäinen kerta, kun mami ei näitä tunne. Tosin, mamin huoneen perustukset on vähän paremmat kuin meidän, että ehkä siinä on syy...

 

Myöskin ensimmäistä kertaa oli ukkosmyrsky täällä. Koskaan en ole ukkosta pelännyt, mutta kieltämättä siinä hetkessä, kun salamat välkkyy ihan yläpuolella (ja muuten tuntuvat olevan paljon lähempänä kuin Suomessa, ja voimakkaampiakin) ja tajuaa, ettei täällä tunneta minkäänlaista ukkosenjohdatin-käytäntöä sydän vähän pomppas kurkkuun. Mutta hyvin selvittiin. Ja nyt on jyrissyt jokaikinen ilta, ilmeisesti kuuluvat tähän vuodenaikaan. Nyt on ollut poikkeuksellisen lämmintä monta viikkoa, ehkä siinä selitys myös ukkoselle.

 

Ystävänpäivän kunniaksi papi kutsui koko perheen syömään yhteen hienostoravintolaan. Siellä sitten napsittiin kuvia, naurettiin, kohoteltiin maljoja ties mille ja julistettiin ystävyyden ja perheen erityistä asemaa. Genesiksen ilme oli näkemisen arvoinen, kun ruokalautanen tuotiin eteen. Hetken tuijottelun jälkeen Genesis päätyi syömään ainoastaan juustolla ja vihanneksilla kuorutetun kanafileen, jättäen kaiken muun syömättä. Salaatti oli hyvää, ja ei ne pienet mustekalat olleet niin kamalan makuisia... Loppujen lopuksi Genen lautaselle jäi 5/6 ruuasta, mä sentään söin melkeen kaiken.

 

Spontaanilla lattarihengellä pääsee pitkälle - tai tässä tapauksessa päätyy suurelle joelle uimaan. Ajomatka oli varsin hupaisa, kun oltiin minä, Genesis, Miguel ja Marita (Miguelin tyttöystävä) ollaan auton takana seisomassa ja kiljutaan kuskille, että laittaa musiikin kovemmalle. Mami ja papi ajelivat ensimmäisinä, sitten me ja meidän takana Roberto ja Begge pitivät häntää. Siinähän riitti naurua, kun alettiin tanssimaan ja laulamaan auton lavalla, eikä meidän kuski muuten ole se rauhallisin ajaja... 

 

Uitiin pitkään joella, nautittiin auringon lämmöstä ja toistemme seurasta, otettiin miljoona ja yksi kuvaa, syötiin paljon sipsejä ja lopulta lähdettiin paluumatkalle. Tällä kertaa Mery korvasi Miguelin auton lavalla, ja kun oltiin vain naisporukalla siellä takana, mopo lähti lopullisesti käsistä. :D Voitte vain kuvitella, montako kertaa takana ajava Roberto tööttäili vihaisesti, heristi nyrkkiä ja näytti keskisormea (meidän kypsä veli :DD) kun tervehdittiin "rakkaani!" tai "elämäni tarkoitus!" huudahduksilla jokaikistä miestä, joka sattui osumaan matkan varrelle, samalla kun jatkettiin laulamista ja tanssimista. Mustasukkaiset veljet kunniaan, sillä kun pysähdyttiin, Roberto oli valmis repimään meidät korvista alas auton lavalta. Levanta la mano si quieren bailar! (en mi casa no voy a quedar) Dejame vivir, solo quiero salir. A mi me gusta la paranda, tu no quieres que yo salga. ♪♬♩

 

Sitten seuraavaan värikkääseen aiheeseen. Nimittäin karnevaaleihin! Perjantaina oli karnevaalien aloitus, eli karnevaalikulkue täällä Santo Domingossa. Ecuadorin mitta-asteikolla tää on pieni kaupunki, asukkaita samanverran kuin Helsingissä, joten kulkuekaan ei ollut turhan suuri. Osallistujiia kuitenkin riitti, ja kyllä kulutettiin monta tuntia vain tätä kulkuetta katsellen. Uniandes, paikallinen yliopisto, oli valmistellut tanssiesityksiä, jokainen ala omansa. Balneariot (ja meidän tapauksessa Balneario-Hosteria) osallistuivat autoilla, saadakseen mainostettua vielä viimehetkillä omia karnevaalejaan.

 

Me rakennettiin suuri kolibri meidän auton koristeeksi, ja päästiin sillä aina Quiton lehtiin asti. Katseita kääntyi kyllä meidän hienon auton suuntaan ihan kiitettävästi! Kuljettiin Genesiksen ja Maritan kanssa yhdessä. Kastuttiin, saatiin vaahtokylpyjä ja Genesis sinisen hartian. Täällä karnevaaleihin kuuluu, että vettä heitetään toisten niskaan, carioca (se on spraypullo, jolla voi sujuvasti suihkutella vaahtoa kaikkien päälle) on ahkerassa käytössä ja maalilla on kiva sotkea. Kuten myöhemmin tuli opittua...


Hosterian sisäänkäynti ja meidän hieno kolibriauto!

 

No, sunnuntaina oli ensimmäinen karnevaalipäivä täällä hosteriassa. Paikalla kiitettävästi ihmisiä (arvioiden mukaan 2 000 ja rapeat päälle), ja minä sitten kuljin Miguelin matkassa hoitamassa organisointitehtäviä. Loppupäivästä jäin toimistoon, jossa täytin excel-taulukoita, laskin rahoja ja muutenkin autoin Miguelia. Samalla tuli nautittua musiikista, jota 30 henkinen bändi soitti ja laulettua rakkauslauluja vetävän kaksikon mukana myöhemmin iltapäivällä. Illalla itse kukin kaatui sänkyyn väsyneenä.

 

Maanantaina ei ollut paljoa porukkaa, mutta tulipahan fiilisteltyä kunnolla kahta superhyvää bändiä. Tiistai räjähtikin ihan totaalisesti käsistä, paikalla nimittäin 3500 ihmistä. Los Diamantes -bändi on yksi Ecuadorin rakastetuimpia, eikä ikinä tule Santo Domingoon, muuten kuin meidän hosteriaan. Yöhön asti jatkuneen laskemisen, tuotteiden kartoituksen ja rahamäärän tutkimisen jälkeen vihdoin omaan lämpimään sänkyyn nukkumaan.


Mähän sanoin, että meillä oli porukkaa tiistaina!

 

Keskiviikkona meiltä karkasi mopo käsistä jo ennen aamupalaa, kiitos Miguelin. Veli nappasi yhden ylijääneen carioca-pullon käteensä, ja tuskin kahta sekuntia myöhemmin olin täysin vaahdon peittämä. Mähän en tappiotani helpolla niellyt, sen sijaan hain toisen pullon, ja hyökkäsin Miguelin niskaan. :D Hetkessä oltiin sitten molemmat valkoisia ja vaahtoisia, ja juuri silloin päätti mami saapua katsomaan, mitä ihmettä tapahtui, kun kaikki niin nauroivat. Sota lähtikin siitä liikkeelle, yksi jos toinen ryntäsi hakemaan cariocaa, ettet vain olisi puollustuskyvytön.

 

Minä ja Genesis laitettiin paremmaksi, kun löydettiin juuri jäästä sulanut astiallinen vettä. Suurien muovimukien avulla viskottiin tätä jäätävän kylmää vettä itse kenenkin niskaan. Miehet yhdistivät voimansa meidän jäätävää iskua vastaan, hakivat vesiletkun, käynnistivät pumpun ja kastelivat meidät läpimäriksi joen vedellä. Mutta eipähän ollut niin kylmää, kuin meidän vesi! Hahaha, in your face! :D

 

Päädyttiin myös kahlaamaan melkein tyhjentyneissä uima-altaissa etsimässä turisteilta pudonneita rahoja, koruja ja ties mitä. Päivän saldoksi jäi liki kymmenen dollaria kolikoina, kolme eriparista korvista, kaksi hiuslenksua ja yksi rannekoru. Tästä riemastuneina suuntasimme takaisinpäin, ja eikös juuri silloin Tiau löytänyt pussillisen maalia. Hetkessä Tiau oli sotkenut veljensä Pechin naaman vihreäksi. Innostuttiin kaikki leikkimään maalilla, ja ryntäsimme hakemaan maalipussukoita, jotka olivat jääneet yli.

 

Ihan kuin maalissa ei olisi ollut tarpeeksi, Mery toi keittiöstä jauhoja. Ja eikös sitä jauhoa pitänyt ensimmäisenä sotkea MUN hiuksiin?! No, iskin takaisin jauhon ja vihreän maalin sekoituksella. Erika haki kananmunia, ja sittenpähän oli mun hiuksissa vielä yksi raaka kananmunakin... mutta ainakin pääsin yllättämään Genesiksen mun jauhoiskulla. MUAHAHAHA. Muahahaha.. Hahaha... Ha. Joo. Riitti. Hahahaha.

 

No, monta tuntia jaksettiin riehua maalin, jauhon, cariocan ja ties minkä kanssa, ennen kuin minä ja Genesis vetäydyttiin joelle pesemään pahimmat sotkut pois. Istuttiin tunnin verran joessa, ja lopputuloksena oltiin edelleen jauhoisia ja vihreän-ruskean-sininsen-punaisen-liilan kirjavia. Eikun vanhempien huoneen suihkuun, jossa yhden katsekeskustelun seurauksena napsautettiin lämmin vesi päälle ja istuttiin lattialle suihkun alle. Toinen tunti kuluikin suihkussa, ja käytettiin neljää eri shampoota, ja jokaista varmaan kolme kertaa.... No, ainakin lopulta oli kaikki jauho, kananmuna, maali ja olut poissa hiuksista.


Shrekit vauhdissa. :)

 

Loput päivät on kulutettu laiskotellessa ja voimia kerätessä. Vuorotellen itse kukin lähtee hakemaan asiaa x huoneestaan, ja kun viittä tuntia myöhemmin joku käy kurkkaamassa, mitä oikein tapahtui, siellähän sitä ollaan sängyssä nukkumassa. Paras ehkä oli, kun mami huolestuneena ravaa ympyrää huoneessaan monta tuntia, ja kun lopulta kysyin, miksi toinen on niin hermona, mami selittää, ettei Miguel ole palannut keskustasta, eikä vastaa puhelimeen. Naurua pidätellen selitin, että velipoika on huoneessaan nukkumassa, ja on ollut siellä sitten aamukymmenestä. :D

 

♪♬♩ Laamamaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.

 

Nyt suunnitellaan matkaa uudemman kerran Mompicheen, samalla arvotaan loppuloman suunnitelmia. Papi haluaisi lähteä Miamiin, mamia taas ei voisi vähempää kiinnostaa Amerikka, sillä mami haluaa Galapagokselle. Genesis taas löysi toisen rannan, joka on sen kavereiden mukaan kauniimpi kuin Galapagos, ja nyt sisko haluaa sinne. Miguelille on ihan sama, ja mulle kanssa, joten tässä nyt sitten ollaan välitilassa. :D Ehkä nää suunnitelmat tästä selkiytyy tällä lattarispontaaniudella vielä jossakin vaiheessa...

 

Ette tällä kertaa saa niin paljon kuvia kuin viimeksi, koska kärsivällisyyteni ei riitä lataamaan kuvia tänne. Uskokaa tai älkää, joka kuvan lataamiseen menee lähemmäs 10min tällä ekvaattorinetin huippunopeudella. Facebook on hyvä vaihtoehto, jos haluaa nähdä kuvia. *vinkvink*

 

Lämpimät halit kaikille!

 

Ps. Itsestään on löydettävä ihmisen vain laama. ♪♬♩