Hola!

 

Mä oon Copito, pieni tuholainen, joka muutti asumaan tähän perheeseen. Mut tunnetaan myös nimillä Trapito (rätti) ja Perrito (koira)  riippuen siitä, millä tuulella kutsuja on. Oon mukamas Genesiksen koira, mutta oikeestaan mami hoitaa mua kaikista eniten. Mami päätti mun nimenkin, vaikka Genesis yritti saada läpi Chuckya, joka on yhen tappajanuken nimi.

 

En ees muista, mihin aikaan mä tulin tänne, mutta on siitä jo varmaan kuukauden päivät. Kasvanut oon kovin siinä ajassa, mistä saankin kuulla jokaikinen päivä. Oon pikkuvahtina mamin huoneessa päivästä toiseen, tai ainakin olin, koska nyt kun oon jo isompi ja opin avaamaan raolleen jätetyn oven tassullani, mikään ei estä mua karkaamasta! Ja onhan se hauskaa kuunnella, kun kaikki kiljuu mun nimeä ja lupaa kuuta taivaalta, jos vaan näyttäydyn niille.

 

Nojoo, eipä kai muuta mun jokapäiväisestä elämästä. Sen sijaan voisin kertoa siitä, kun mut otettiin mukaan matkalle rannikolle.

 

Hetken väittelyn jälkeen mami sai tahtonsa läpi, ja niin mut kannettiin hosterian sinisen auton lavalle, jonne aiemmin oli lastattu patjoja, peittoja ja oikeestaan kaikkea, mikä ei mahtunut aveo-auton takakonttiin. Siellähän olivat jo tyytyväisesti paikkansa valinneet nuoret, eli Anniina, Genesis, Erika ja Bryan. Mä tunkeuduin peiton alle ja asettauduin mukavasti.


Näin sitä matkataan!

 

Tuskin oltiin liikkeelle päästy, kun alkoi satamaan. Nopeasti nuoret kaivoivat esiin mainospressun ja levittivät sen meidän suojaksi. Nopeasti ne huomas, etteivät pysty pitelemään pressua riittävän hyvin, jottei vettä tulisi sisälle, ja niin Miguel pysähtyi tien sivuun, kaivoi narua esille ja kiinnitti pressun hyvin. Kun sitten oltiin suojassa sateelta, matka jatkui reipasta vauhtia kohti Pedernalesia.

 

Naurua riitti ja nuorilla oli hauskaa, musiikki raikasi ja kaikki olivat tyytyväisesti makuullaan patjojen päällä. Mua ne joutuivat ettimään useammankin kerran, ja monesti kuului kysymyksiä siitä, missä mä olin. No, mä vastasin aina yhtä rennosti ja vähän tökkäsin jalallani lähintä ihmisolentoa, että nekin tajusivat, etten ollut hypännyt auton kyydistä.

 

Pedernalesissa asetuttiin hotelliin ja mut salakuljetettiin hupparin sisällä hotellihuoneeseen. Illalla sitten suunnattiin rannan baariin, joskin yksi toisensa jälkeen nuoret suuntasivat nälkäisinä läheiselle hampurilaiskojulle. Aikuiset jäivät nauttimaan oluttaan kaikessa rauhassa, ennen kuin yhteisestä päätöksestä siirryttiin nukkumaan.

 

Aamulla aikaisin liikkeelle, jotta voisimme nauttia Mompichen kauneuksista mahdollisimman pitkään. Päästiin oikein nauttimaan tuulesta, kun oltiin auton takana ilman pressua. Nuoret keksivätkin hauskan leikin, jossa mua nostettiin korkealle niiden päiden yläpuolelle "lentämään" supermies-tyylillä. Ja olihan se hauskaa, mä tykkäsin ainakin!

 

Mompichessa uitiin, syötiin ja uitiin lisää. Anniina oli tosi ilkeä ja houkutteli mut meren aaltoihin kahlaamaan, ja ennen kuin tajusinkaan, mun pitikin jo oikeesti uida. Innostuin siitä aika kovasti, mutta lopulta palasin rannalle. Hetken lepäilyn jälkeen Anniina tuli ärsyttämään ja haastoi mua leikkimään, ja niin sitä sitten juostiin hippaa pitkin rantaa.

 

Illalla papi kävi ostamassa pienen whisky-pullon aikuisille, muttei kaikessa pihiydessään suostunut ostamaan siideripulloa nuorille, joilla tuntui olevan jokin ongelma olutta kohtaan. Ilmeisesti ongelma kuitenkin ratkesi, koska myöhemmässä vaiheessa ne oluetkin kelpasivat, kun ei muuta ollut tarjolla. Jupinaa kyllä riitti, mutta loppuipahan oluet.

 

Yöllä nuoriso karkasi, tai siltä ainakin kuulosti, mutta mä en viittinyt herättää mamia ja papia. Niinpä nuoriso häipyi kaikessa hiljaisuudessa rannalle, vieden mukanaan muutaman olutpullon ja Bryanin kaiuttimen. Ne palasivat ihan siedettävään aikaan, joten en taaskaan ilmoittanut muille vahtihaukulla, että ulkopuolella oli liikettä. Näin ollen vanhempi sukupolvi säästyi tietämisen vaivalta ja kuvittelivat, että nuorisokin oli päätynyt nukkumaan aikaisin.

 

Seuraavana päivänä oltiin uimassa rannalla, kun nähtiin moottorivene, joka lähestyi hitaasti. Kaikki huitoivat ja huusivat, joten mäkin vähän haukuin, ja niin se vene kaarsi meidän luokse. Hetken keskustelun jälkeen noustiin kyytiin, ja matkattiin turistikierros lähiympäristössä. Uudemman kerran lastauduttiin autojen kyytiin, jotta matka jatkuisi toiselle rannalle.

 

Aurinko paistoi ja oli kuuma, joten auton lavalla matkaaminen oli oikein virkistävää. Ainoa ongelma, josta nää ihmisolennot tuntuivat kärsivän liittyi auringon kärventämiseen, sillä yksi toisensa jälkeen jokainen antoi periksi ja levitti valkoista mömmöä iholleen. Sain sitä omaankin päähäni, kun uteliaana tutkin mitä oikein tapahtui, ja sillehän nää nauroi kuin hullut. "Copito ei halua ruskettua, se pitää enemmän tosta valkosesta turkistaan!"

 

Kukaan ei uinut meressä, sen sijaan hotellin pieni uima-allas täyttyi meidän 12 hengen porukasta. Ihmiset innostuivat pelaamaan volleyta ja hippaa altaassa, kunnes itse kukin valitti väsymystään ja nälkää. Niinpä sitä suunnattiin suihkuihin (mä en tykännyt yhtään, kun mami pesi mut!) ja sieltä sitten keskustaan syömään. Asetuttiin mukavaan ravintolaan, jossa lautaset olivat järkyttävän suuria, ainakin mitä näiden puheista saattoi päätellä. Ruoka kuitenkin maittoi, sillä jokainen oli nälkäinen jätettyään lounaan väliin.


Mut laitettiin lasten syöttötuoliin siksi aikaa, kun muut lounastivat. Höh, kyllä mullekin ois kelvannut kanafileet ja lihakeitot!

 

Yöllä jokainen oli liian väsynyt lähtemään keskustan villiin yöhön, joten kaikki nukkuivat tyytyväisinä. Aamulla aikaisin liikkeelle ja rannalle, jossa hulluuden aste ylitti normaalin aika reippaasti. Hetken innostuneen keskustelun jälkeen Anniina, Genesis, Miguel, Bryan ja Dean-setä pääsivät yksimielisyyteen siitä, että tänään kyllä lennettäisiin. Niinpä ne yksi toisensa perään lähti lentämään suuren kangasjutun avulla ja veneen hinatessa niitä eteenpäin.


Anniina nousemassa korkeuksiin...


... ja sit siellä korkeuksissa!

 

Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut riittävästi: koko porukka halusi vielä nousta banaanin kyytiin. Lopulta ne sitten oli kumisen banaanin kyydissä, jota vene veti nopeasti halki meren. Ne tais tippua viiteen kertaan, mutta mä ymmärsin että se tais olla koko jutun tarkoitus. Kolhittuina mutta nauraen porukka palasi rannalle uimaan, ennen kuin suunnattiin vielä kerran hotellin uima-altaaseen.


Kuivaharjoittelua banaanin kyydissä :)


Ja sit valmiina lähtöön!

 

Sit koittikin valitettavasti se hetki, kun piti lähteä kohti kotia. No, ainakin oli vielä edessä tää superkiva matka auton takana, ja koko matka ilman pressua. Neljän tunnin ajelun jälkeen sitten saavuttiin kotiin. Kuultiin, että edellisenä yönä joki oli noussut ihan järkyttävästi ja nopealla vauhdilla. Vettä oli tunkenut aina noihin hotellihuoneisiinkin! Joki virtaa uomassa, joka on varmaan 5m syvä, mutta vesipä nousi uoman ylitse yli kahdella metrillä... Ja voimakas sade oli kaatanut puita, jotka joki sitten oli vienyt mukanaan.

 

Nyt mun pitää mennä, sillä muut alottaa syömään, ja se tarkottaa, että mulle tippuu aina jotain syötävää tonne pöydän alle. Chao!

 

Ps. Älkää ees kysykö Anniinalta, miks mä selitin meidän reissusta. Sekään ei tiedä.